Jos joku rakentaisi aikakoneen,tahtoisin hetkeksi palata takaisin vanhoihin aikoihin. Elämä on ollut aikamoista vuoristorataa,ja välillä jopa ihmettelen että miten ihmeessä oon kaikesta selvinnyt. Tässä sitä ollaan. Vahvana ja onnellisena. Vielä en voi sanoa olevani aikuinen,mutta sinne suuntaan ollaan kovaa vauhtia menossa. On hieno huomata itsessään kehitys ja se että ulkopuoliset sanovat "kyllä sä oot jo niin aikuistunut" totta,kuin potta !
2013-2014 koin elämässä isoja muutoksia. Työpaikan vaihdos,erittäin vaikea ero,masennus,paniikkihäiriö ja unelmien romahdus. kaikki 2 vuoden sisään. Kaikki tämä on jättänyt muhun isot arvet,jotka muistuttava mua edelleen olemaan vahvempi ja sen etten enää ikinä toivottavasti koe mitään samanlaista.
Kun olin 11 vuotias. Lempihenkilöni maailmassa oli iso-veljeni. Kova halu tehdä samoja asioita tulevaisuudessa kuin hän. Kävellä hänen jalan jälkiään. Kateellisuus siitä että isoveli ajeli työpaikan hienoilla autoilla,ajattelin heti että hei,minäkin haluan. 18 vuotiaaseen asti pidin kiinni siitä,että jonain päivänä toivon työskenteleväni tässä kyseisessä firmassa.
Unelmani vihdoin toteutui 19 vuotiaana.
Loistin työssäni. Se oli kuin minulle tehty. Jokapäivä menin hymyssä suin töihin. Tiesin heti,että tämä on se työ mitä voisin tehdä lopunelämääni. Esimieheltäni sain kehuja ja tsemppejä,jatkaakseni samaan malliin. 7kk päästä huomasin että vastuuta rupesi tulemaan enemmän. Uusien työntekijöiden koulutusta,vastuuta ryhmätyöskentelyssä,huolehtiminen tärkeistä avaimista ja siitä että koko sakki teki työnsä hyvin. rakastin siis työtäni ylikaiken.
Vuosi työskentelyn jälkeen huomasin muutoksia ilmassa. Veljeni vaihtaessa uraa,jättääkseen taakseen vanhan työpaikan,myös minä jouduin kärsiä. muutaman viikonpäästä oli aika jakaa uudet työvuorolistat työntekijöille,ja minä olin ainoa joka saikin täysin tyhjän paperin. Tätä ihmetellessäni yritin keksiä syitä mikä on vikana,mutta vastausta en koskaan saanut. 0 tunti työntekijänä ei ollut minkäänlaisia oikeuksia. täyspäiväisestä työntekijästä jouduin vaihtopenkille tyhjä työvuorolista kädessä. En enää saanut kutsua töihin,ja lähin esimies vihjaili että on myös isommalta tahdolta tullut kieltoa antaa minulle vuoroja. Täysin ilman pätevää syytä. Oliko kenties kostoa pikku siskolle,kun toinen sisaruksista päättikin vuosien työuransa kyseisessä firmassa. Pari kuukautta katselin sivusta,kun uusia työntekijöitä lappasi taloon ja saivat samantien täydet listat. Sillä hetkellä tuntui siltä että läpsäskää naamalle,onko tämä hemmetti unta.
Alkaessani etsimään uutta työpaikkaa samalta alalta,satuin löytämään täydellisen. Parempi palkkaisemman ja paljon enemmän vastuuta. Hieman jännitti,olisiko minusta siihen. Haastattelussa käytyäni pääsin samantien sisään. Olin sillä hetkellä maailman ylpein itsestäni ! Ajatus siitä että työskentelen arvostetussa autokaupassa ja teen työtä josta aidosti tykkään,toi kylmiä väreitä. Plussana päälle oli se että olin toimipisteen toinen työntekijä,ja esimiehenäni toimisi ihminen jonka olen tuntenut pienestä tytöstä asti. Ihminen jota olen ihaillut. Pienenä taaperona kiipeilin tämän selässä fudiskentällä,ja siitä on myös jäänyt valokuva,jota olen kantanut mukanani. Oli siis hyvin jännittävä olo.
Kaikki alkoi hyvin.Koulutus sujui kyseisen henkilön kanssa kivasti,ja muutenkin tuntui siltä että kyllä se varmasti tästä lähtee kunnolla käyntiin. kuukausi takana työskentelystäni uudessa työpaikassa koin elämäni vaikeimman eron. Henkisesti,ja jopa fyysisesti. Tämä näkyi myös työnteossani. Keskittyminen keskittymishäiriöni kanssa tälläisessä tilanteessa,ei todellakaan ollut helppoa. Päätin kuitenkin tsempata,ja kertoa ylemmälle esimiehelleni tilanteesta,ja siitä että ehkä muutamia kertoja saatan lähteä töistä aikasemmin lääkärin takia.
Yhtenä mukavana päivänä saavun töihin. Olo oli suht ok,ja oli muutenkin hyvä päivä. Avasin normaalisti työpisteeni koneen ja pistin tiskin valmiiksi asiakkaita varten. tietokoneella oli auki chat keskustelu,missä lähin esimieheni oli toisen toimipisteen työntekijän kanssa haukkunut minut tyhmäksi,sairaaksi ihmiseksi joka ei osaa mitään.
olin sanaton.
Hyväsydämmisenä ihmisenä ajattelin että noh ehkä on ollut vain huono päivä. En halunnut uskoa että henkilö jota olen arvostanut,haukkuukin todella satuttavilla sanoilla. Pettymys ja paha olo kuitenkin laskeutui kasvoilleni mutta ajan kuluessa asia kuitenkin saatiin sovittua,ja anteeksi pyynnöt hyväksyttiin. Elämä jatkui eteenpäin ja pidin pääni ylhäällä.
Taistelin eteenpäin,ja halusin todella pitää työpaikkani. Suljin pahat ajatukset pois mielestäni,ja ajattelin vain,että ehkä tämä oli vain yksi kerta,ja todella esimieheni olisi pahoillaan. Toisin kävi.
Kauniina päivänä tulin iloisena töihin. Samat rutiinit. Tiskin avaaminen asiakkaille. Avattuani läppärin kannen,näin siinä pitkän viestin. Työnjälkeäni haukuttiin. Olin surkea työntekijä joka ei keskity koskaan työntekoon. Samalla myös selvisi,että esimies oli pistänyt muita talossa olevia työntekijöitä tarkkailemaan tekemisiäni. Työpäiväni kuulemma menivät laiskotellessa,facebookissa selaten,ja puhelimessa puhuen. Myös tekstiin oli liitetty valokuva autosta joka oli erittäin huonosti siivottu,ja lähetetty asiakkaalle likaisena. Kaksi sivuinen haukkumis viesti viilsi sisältäni kaiken rikki. Elämäntilanteeni lisäksi,myös töissä olin huono ja kamala ihminen. Henkilö jota olen lapsesta asti arvostanut romutti muistoni ja kaiken hyvän mitä olin koskaan hänestä ajatellut. Päätin vastata esimiehelle pitkällä viestillä missä kerroin oman mielipiteeni ja sen että asian olisi voinut mieluiten keskustella kasvotusten kuten esimiehen kuuluu tehdä. Vastaukseksi sain vain että hänet oli pakotettu esimiehekseni ja alunperin oli toivonut,että minä en kyseiselle pisteelle tulisi töihin. Kaiken paskan keskellä koitin silti tsempata,kunnes se ei vaan enää onnistunut. Tunsin että olen työpaikkakiusattu.
Alamäki lähti kovempaa rullaamaan eteenpäin. Kiinnostus tehdä työtä lopahti. Arvostus siitä että tein kyseisessä firmassa jatkuvasti ylitöitä, päivystin jatkuvasti,ja olin kädet täynnä töitä. Haukkuja haukkujen perään. Lisää sontaa lensi niskaani myös tämän ilkeän kirjeen jälkeen. Isompi esimies levitteli henkilökohtaisia asioitani eteenpäin ja taas kappas,tämäkin tieto löytyi työpaikan välisestä chätistä. Ainoa plussa oli koko tässä työpaikassa se,että työkaverini toiselta pisteeltä tsemppasi minua jatkamaan eteenpäin. Kun vihdoin asiat tuntui alkavan järjestymään, työpaikkaristeilyn jälkeen tullessani töihin,tiputti lähin esimies ison pommin. Saat potkut. 3kk ennen määräaikaisen päättymistä,sain tietää että vuoden vaihteessa,lähtö tulee.
Ymmärsin yskän. Ja tiesin myös sen että kaiken tämän takia,jouduin saikku kierteeseen,joka aivan varmasi vaikutti asiaan. Unelmani oli romutettu yhdessä hetkessä. Lähdin itkien töistä kesken päivän,koska tämä tuntui sillä hetkellä maailmanlopulta. Kaikki se työ mitä olin tehnyt,panostanut,ei näkynyt missään. Olen kestänyt kaiken tämän kiusaamisen ja tässä oli kiitos.
Pitkä sairasloma alkoi,ja rupesin välttelemään täysin ajatusta koko jutusta. Käteen jäi täysin paska fiilis,ja se että kuinka ihmistä voidaankaan työpaikalla kohdella. Kaikista isoin asia oli itselleni se että arvostus kyseistä henkilöä kohtaan laski sadasta miinus nollaan. Olin pettynyt,rikki,ja tuntui etten ikinä nouse tästä ylös.
2 vuotta myöhemmin,edelleen kaikki tämä seuraa minua. Silti olen tässä ja nyt,paljon vahvempana. Olen kiitollinen siitä että sain potkut,koska kukaan ihminen ei ansaitse sitä mitä jouduin kokemaan. En palaisi mistään hinnasta takaisin tämän kyseisen henkilön alaiseksi. Hän on minulle ilmaa,enkä tahdo ikinä enää edes puhaltaa häneen päin. Valokuva meistä futiskentän reunalla,on matkannut aikoja sitten roskikseen. Miksi ikinä olenkaan arvostanut tai pitänyt häntä hyvänä ihmisenä. En ansainnut sitä paska myrskyä,ja toivon että jonain päivänä hän herää siihen,että pilasi toisen ihmisen sen hetkisen elämän. Arvet tästä seuraa varmasti minua lopunelämääni. Jos törmätään kadulla,kävelen visusti ohi vilkaisematta . En vaivaudu sanomaan mitään. Uskon karmaan ja siihen,että vielä joskus,hän tulee tuntemaan sen tuskan mitä itse jouduin kokemaan. Olen selviytyjä,ja kukaan ei kaada minua enää maahan yhtä kamalalla tavalla. Jos koet työpaikallasi kiusaamista,tee asian eteen jotain. Lähde pois,koska jossain odottaa vielä se paikka,missä sinua arvostetaan ja työsi palkitaan. #työpaikkakiusattu#vahvempikuinkoskaanennen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti