Viikko sitten meille kotiutui vanhaenglanninlammaskoiran pentu. Elämä onkin sen jälkeen aikalailla muuttunut. Kämppä täynnä sanomalehtiä,aamulla ensimmäisenä silmät ristissä väistellään lammikoita. Nukkuminen on myös ollut haasteellista. Vauvahauva herättää aamulla repien hiuksista ja nuolemalla naamaa. Ei muuta ku ylös ja ulos. Suihkusta ei oo tietookaan,hiukset sojottaa kattoon asti,naama vinossa,mutta hitto,on tää sen arvosta. Rakkaus tuota pientä palleroa kohtaan on nyt jo niin suuri,etten pystyiskään enää kuvittelemaan elämään ilman.
10 kuukautta etsittiin sopivaa kenneliä,ja muutenkin haluttiin varmistua siitä että ollaan varmasti valmiita tähän koitokseen. Koiraa ei oteta hetken mielijohteesta,vaan siiihen on valmistauduttava. Onko rahaa maksaa rokotukset,madotukset,ruuat,tarvikkeet.
Jos koira sairastuu,on oltava rahaa maksaa lääkäri kulut. Pentu tarvitsee yhtä lailla hellintää,rakkautta,huomiota kuin lapsi. Sitä ei voi jättää kotiin noin vaan ja lähteä hunningolle.
Eniten meitä pelotti se,kuinka meidän 10 vuotias lampuri alma ottaa vastaan "pikku siskon"
Alma osaa olla hyvinkin itseppäinen ja kiukkuinen... Vanhuksella alkaa ikää olemaan että eläkeikänsä haluaa elää rauhassa. Yllätyttiin kuitenkin positiivisesti. Alma kävi haistelemassa,ja reagoi muutenkin rauhallisesti. Tottahan toki hän mökötti ensimmäiset 3 päivää,mutta pikkuhiljaa alkaa olemaan parempaan päin. moneen otteeseen alma murisee,kun pentu roikkuu jokasessa karvassa ja korvissa,mutta niinhän se kuuluukin,alma opettaa pienempää mitä saa tehdä ja mitä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti