Pieni pala menneisyyttä

Hurjan kylmänä iltana istahdin koti sohvalle ja otin vanhan läppärin syliin. Kietouduin peittoon ja ajattelin palata takaisin hetkeksi menneeseen. Monta tuhatta valokuvaa. Millainen lapsi/nuori olenkaan siis ollut ?

En ainakaan helppo. Olin erittäin haasteellinen,ja tänä päivänä olen kiitollinen äidilleni,että onkaan jaksanut minua ylä-ja alamäessä. Välillä varmasti äitikin mietti,että mitä ihmettä tuon lapsen kanssa tekisin. Olin aina hyvin erilainen lapsi. Pelkäsin tuulta,sadetta,ukkosta julkisia vessoja, rullaportaita,hissejä,yksin olemista,tai yökylään menemistä. Huusin 6 vuotta jokaisena aamuna päiväkotiin lähtiessä. Vaatteiden pukeminen oli tuskaa. Jos sukkahousut olivat vähänkään vinossa,maailma romahti. Koulunkäynti oli hankalaa alusta asti,eikä keskittymisestä tullut mitään.

Teini iässä tein juuri niinkuin itse halusin. En ikinä kuunnellut, oli painajaismaisen hirveitä riitoja ja kunnioitus äitiä tai perhettä kohtaan oli hyvin olematon. Noh,sehän kuuluu teini ikään,että kaikkeen pitää vastaan väittää,mutta cmoon,pitikö olla niin vaikea. Onneksi kuitenkin sain elää onnellisen lapsuuden ja nuoruuden kotona enkä joutunut esimerkiksi huostaanotetuksi,tai muuta vastaavaa. Äiti sinnitteli ja jaksoi tämän neidin oikut. Jossakin vaiheessa alkoholi tuli kuvioihin. Sitähän alkoikin sitten menemään aikamoiset määrät. Suurinosa kavereista oli täysikäisiä,joten baariin vaan kavereiden papereilla. En halunnut jäädä mistään paitsi,joten olin mukana hinnalla millä hyvänsä. 

Osa ihmisistä on tipahtanut matkasta pois. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta elämässäni vierailleesta ihmisestä. Muistot on pysyviä. Joidenkin kanssa hyvät,ja joidenkin kanssa huonot.

Millainen on mielestäni hyvä ystävä? 

Sellainen joka hyväksyy minut tälläisenä kuin olen,hyvät ja huonot puoleni. Vuosien saatossa mikään riita tai asia ei meitä ole erottanut lopullisesti,vaan aina ollaan kuitenkin saatu sovittua,ja lopetettu  kaunan kantaminen. En ole ollut mikään helppo ystävä. Suutuspäissäni saatan olla välillä ihan hirveä hirviö,mutta ne aidot jotka minut tuntevat,tietävät etten ole paha ihminen ja vihaisena kukaan ei ole oma itsensä. Sanon asioita mitä en todellakaan tarkoita. Kannan kuitenkin hyvän sydämen,ja autan ja tuen 110 lasissa niitä,jotka sen ansaitsevat. 

Vaikeuksien kautta voittoon

Tällä hetkellä ystävien tuki on korvaamaton,kun etsin vastauksia kysymyksiin mitkä on vellonut mielessäni vuosia. Miksi olenkaan ollut niin vaikea lapsi? Miksi kaikki elämässä tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta?  Miksi suuttuessani lauon älyttömyyksiä suustani? Miksi kyllästynkään kaikkeen niin nopeasti?  Miksi arjen normaalit askareet tuottavat ongelmia? Joidenkin mielestä olen saamaton,laiska ja tyhmä. Ei en ole omasta tahdostani. On vaikea olla minä. On aina ollut. Tietyissä asioissa en pysty hallitsemaan itseäni tai käytöstäni,niinkuin normaali ihminen pystyy. 

 Vihdoin ja viimein sain itseni raahattua lääkärin vastaan-otolle jossa tehtiin alustavia tehtäviä ja testejä. Aikoinaan lapsena minulla epäiltiin add:tä,mutta jostain syystä ei prosessia viety neuropsykologin kokeita pidem-mälle. Nuorena pääteltiin vain,että sairastan masennusta. Valitettavasti add ja masennus kävelevät käsi kädessä ja on todennäköistä että olisin saanut väärän diagnoosin. Testien ja tehtävien tulos oli yllättävän korkea. Niiden perusteella sairastan hoitamatonta addtä. Olisiko siis mahdollista että tämä olisi se vastaus kaikkeen?  

Prosessi on vasta alussa ja pitkä tie on vielä edessä,mutta olen helpottunut että vihdoin ammattilaiset etsivät tosissaan vastauksia isoihin kysymyksiinieikä tämä enää ole omaa kuvitelmaani vain. Voin siis Toivottavasti pian huokaista helpotuksesta,ja etsiä itselleni oikean polun mitä kulkea :)!